Rukkitarinoita

Sukuni naiset

Kehräämisessä esikuviani ovat äitini suvun tädit, jotka kehräsivät kotitilan pellavaa ja lampaanvillaa, sekä äitini, joka opetti minut karstaamaan villaa. Äitiäni olen nyt haastatellut sukuni kehrääjistä ja rukkitarinoista. Kummitädiltäni sain tukea kehräämisen opetteluun. Äitini kertoi, että sai sisarussarjan nuorimpana vain karstata, kun taas vanhemmat siskot kehräsivät tai ”keträsivät”, kuten kehräämistä äitini suvussa joskus kutsutaan, pellavaa ja villaa. 

Isoäitini oli taitava pellavan kehrääjä. Isoisäni teki suutarintöitä, ja kertoman mukaan hänelle ei kelvannut pikilangaksi kenkien ompeluun kuin vaimonsa kehräämä ohut pellavalanka. Isoäidin sisar Anna kehräsi paksumpaa villalankaa. Kumpikin sisaruksista keskittyi siihen kehruukuituun, mitä parhaiten osasi. Vuosisatojen ajan rukin hurina on ollut tuttu ääni jokaisessa kodissa. Villaa tarvittiin lämmittämään talvella, ja pellavaa kankaankudontaan. Huopatossujen teko, huovutus, oli myös tärkeä taito. Perhepiiristä löytyi näiden taitojen osaajia. 

Harmittelen sitä, etten aikaisemmin ollut kiinnostunut pellavan kehräämisestä, saatikka pellavan käsittelystä pellolta kehruukuiduksi. Minulla olisi ollut opastajia omassa suvussani. Olisin halunnut nähdä heidän kehräävän. Sittemmin olen saanut kokeilla pellavan kehräämistä.

Kehrätessäni ja rukin hurinaa kuunnellessani tunnen joskus ohikiitävän hetken ajan kuuluvani vuosisataiseen jatkumoon, kehräävien naisten ketjuun.

evästeistä

Käytämme vain verkkokaupan toiminnan kannalta ja sivuston ulkoasun vuoksi ladattavia välttämättömiä evästeitä. 

Sivusto ei lataa koneellesi seuranta- tai markkinointievästeitä.

Voit estää välttämättömät evästeet selaimestasi, mutta silloin sivuston ja verkkokaupan toiminta voi häiriintyä.